Portfolio / teossarjoja

                              Still lives 2021-

Still life (saks. Stillleben) tarkoittaa suomeksi asetelmamaalausta. Asetelmassa voi olla hyvinkin arkisia esineitä luonnosta tai rakennetusta ympäristöstä, ja se on usein tutkielman kaltainen teos. Taidehistoriassa siihen on kuitenkin lähes aina liitetty myös symbolisia merkityksiä. Still lives lähestyy toiseuden kokemista tarkastellen sitä kuin se olisi asetelma. Arkiset, hyvin tutut elementit - varjot, juuret, kankaan poimut tai iho – muuttuvat pyhiksi erillisyyden, toiseuden ja kenties myös yhteyden symboleiksi monokromaattisen värimaailman kautta tarkasteltaessa. 

Kangas, verho tai iho. Samaan aikaan peittää ja alleviivaa takanaan olevaa, salattua, sen tärkeyttä ja olemassaoloa. Rajaa toisen toiseksi, mutta samalla herättää pakosta uteliaisuuden, kutsuu tavoittamaan tuota toista. Ilman suhdetta toiseen lakkaa elämä olemasta, minuus ja toiseus, ihmisyys. Still lives on pysähtyneitä, hiljaisia elämiä tutkimassa toiseutta, verhon takana olevaa – ja samalla itseyttä. Juuria, varjoja, ihoa, poimuja.

Fanit 2021

Fanit -ryhmänäyttelyn kuratoi kuvataiteilija, kirjailija Silja Kejonen. Omassa sarjassani käsittelin naiseutta ja siihen liitettyjä teemoja sekä taidehistorian että nykyajan näkökulmasta. Läpi taidehistorian nainen ja hänen vartalonsa on ollut yhtä aikaa sekä kiistelty että palvottu muusa, inspiraation lähde - hänet on nähty hyvänä, pahana, pyhänä ja turmiollisena.

Teokset viittaavat taidehistoriassa toistuneeseen antiikin ja renessanssin ajan ihannointiin, teemoihin ja symboliikkaan torsojen, madonnahahmojen tai mytologisten jumalatarten kautta. Teoksista löytyy useampia tulkinnallisia tasoja taiteilijoiden akateemisessa koulutuksessa vallalla olleesta kipsimallien kopioinnista ja taidollisuuden ihannoinnista aina sisällölliseen tulkintaan, katseen valtaan, kontrolliin ja tasa-arvotematiikkaan.

Maalauksissa kuvatut lihallinen naistorso, pyhä madonnahahmo ja antiikin mytologinen jumalatar haastavat katsomaan syvemmälle sekä taidehistoriaan että nykyaikaan.

Kirjeitä & Membrane, 2020-2021

Teoksissa keskeistä on toiseuden ja vierauden kokemus sekä meihin niin ulkoa päin kohdistuvat kuin itseämme kohtaan luomamme odotukset. Katsojan ja kuvatun hahmon välissä on usein kuvattuna jonkinlainen kalvo tai muu pinta tai materiaali, josta kohde pyrkii tulemaan läpi, yhteyteen katsojan kanssa – tai vetäytymään, verhoutumaan sen suojaan, asettamaan rajat itsensä ja muun maailman välille. 

Teoksissa on läsnä myös sisään päin suuntaava, tutkiskeleva ote: mitkä ovat rajani, kuka piirtää ääriviivani? Membrane-sarjan teoksissa kuvatun muovin voi nähdä myös sikiökalvona ja linkittyvän äidin ja sikiön suhteeseen: symbioosiin, irtautumiseen, uuden syntymiseen ja sen aikana koettuun kipuun. Syntymän trauma toistuu elämänkaaren aikana useita kertoja – irtaudutaan vanhasta mutta taistellaan uutta vastaan, jokaisen uuden elämänvaiheen edessä minuutta piirretään väistämättä uudelleen esiin.